12 Sept 2018

SUMMER '18

Päätin kerrata kulunutta kesää täällä bloginkin puolella kännykän kuvien muodossa. Kesä 2018 oli joskin työntäyteinen, myös täynnä kesäfiilistä ja juttuja, joita sain tehdä ihanien ihmisten kanssa.


  1. Mun kesä alkoi oikeastaan jo Edinburghissa kun koko toukokuun siellä oli lämmintä ja auringon paistetta.
  2. Heti Suomeen päästyäni aloitin kesätyöt Loimaan Osuuspankissa.
  3. Tänä vuonna kävimme viisissä eri valmistujaisjuhlissa. Kiirettä riitti!
  4. Loimaalla järjestettiin CityFest kesäkuun toisena viikonloppuna. Siellä esiintyi mm. Elastinen, Reino Nordin sekä Roope Salminen&Koirat.


  1. Juhannus vietettiin kavereiden kanssa mökillä suomalaisissa järvimaisemissa!
  2. Ruisrock ei pettänyt tänäkään vuonna <3
  3. Tänä kesänä ei ainakaan säästä voinut valittaa! Helteillä tulikin kitattua ihan urakalla resto+activize-cocktailista lisää mineraaleja ja vitamiineja.
  4. Vuonna 2016 valmistuneiden ylioppilaiden reunion pidettiin White party-teemalla


  1. Salla 21v <3 Ollaan Sallan kanssa nähty tän kesän aikana varmaan enemmän kuin koko meidän kaveruuden aikana yhteensä :D
  2. Tehtiin kesäretki perheen kanssa Raumalle. Lähestyessämme autolla kaupunkia, alkoi satamaan ihan kaatamalla. Juoksimme autosta ravintolaan n. 20 metriä ja kastuimme silti melko paljon. Onneksi ruokailun aikana sade oli loppunut ja pystyimme illalla vielä kiertelemään Vanhassa kaupungissa.
  3. Juhlittiin kavereiden kesken mun 21v synttäreitä noin 2 kuukautta jälkikäteen :D
  4. Mun ihka ensimmäinen Dream Teamin tiimipäivä ja mikä fiilis siellä oli! Noihin tapahtumiin on päästävä jatkossakin!


  1. Vietettiin äitini valmistujaisjuhlia elokuun toisena viikonloppuna <3
  2. Viimeinen työpäivä OPlla. Haikeat fiilikset oli, sillä tykkäsin todella paljon olla tuolla töissä.
  3. Blockfest 2018 <3
  4. Post Malone Blockfesteillä.



1., 2., 3. & 4. Kesän vika viikonloppu: Cheekin uran päätöskonsertti Lahdessa. Oli todella hieno show ja epätodellinen fiilis, siitä että Cheek lopettaa...


No comments:

Post a Comment